tiistai 7. syyskuuta 2010

Bretagnessa ajelua fillarilla


Elokuun lopussa pääsimme Anskun kanssa ilmaisella lentokyydillä Ranskan Bretagneen eli tarkemmin Rennesiin.

Lähtö oli sunnuntaina 22.8 jolloin olimme illalla kuuden aikoihin Rennesissä jossa pakkasimme fillareihin kamat ja polkaisimme huikean 4km matkan ensimmäiseen hotelliimme(39€).

Illalla ennen pimeää teimme pienen kierroksen Rennesin keskustaan ja saimme jo esimakua että yleisin kaupunki ranskaksi on Centre Ville vaikka matkalla näimme paljon kylttejä myös joissa luki Rappel.

Aaamulla nautittuamme huoneessa aamupalamme lähdimme polkemaan kohti Vannesia jonne emme päivän aikana ehtineet koska matkalla oli niin paljon kaikkea kivaa nähtävää ja koettavaa.

Matkasuunnitelmamme oli senverran löysä ja suunnittelematon että saatoimme tehdä mitä mieleen juolahti.
Jäimmepä sitten pusikkoon telttailemaan yöksi ennenkuin pimeä yllätti.

Vannes oli vuorossa tiistaina jossa menikin koko aurinkoinen päivä tutkiessa mielenkiintoisia paikkoja.
Vannesista suuntasimme luonnollisesti pikkuteitä käyttäen kohti Lorientia.

Mielenkiintoista että kaikki pikkutietkin ovat asfaltoituja joten fillarimatkailu on helppoa.
Pienen matkan kuluttua olikin kyltti tienlaidassa jossa luki jotakin chamber tai jotakin sinnepäin, ei muuta kuin sinne ja kyselemään olisko vapaita huoneita joka onnistuikin vaikka kukaan meistä ei puhunut yhteistä kieltä.
Hinta oli kahdelta hengeltä aamupalan kanssa 35€ joka kirjoitettiin hiekkaan pihamaalla.

Matka jatkui aamulla puolikymmenen aikoihin kevyeen tihkusateeseen joka sitten päivän aikana välillä kiihtyikin ja kasteli meidät aika totaalisesti.
Eipä tuommoinen lämmin kesäinen sade meininkiä haittaa vaan hurautimme Lorientiin ja katselimme siellä juttuja päivän sekä ajelimme illansuussa yöpymään Lanesteriin B&B-hotelliin (42€).

Torstaina taas alkoi satamaan hieman ja tutustuimme Hennebontiin jossa on linnoitus sekä Le Haras National-hevossiittola johon tutustuimme mielenkiintoisella ranskankielisellä esittelykierroksella.

Hennebontista suuntasimme matkan Kerguehennecin kartanolle..

Illalla vähän ennen kahdeksaa saavuimme Josseliniin jonne jäimme sitten märkinä hotelliin yöksi (40€).

Aaamulla kiertelimme Josselinia ja karautimme ratsuillamme Rennesiin.
Rennesissä hotellimme oli noin 300m päässä keskustasta ja maksoikin kokonaista 48€ kahdelta yöltä.

Lauantaina kävimme tutustumassa mm. paikalliseen hippiyhteisöön jonne saimme kutsun saapua yökylään milloin vaan ja eikä maksa mitään !!!!
Fillarin mittariin kertyi 450 kilometriä kuljettua matkaa....
Sunnuntaina lennähdimme takaisin Jyväskylään.
Au Revoir !

****Kuvakatsaus Ranskanmaalta****

1 kommentti:

  1. Tosi kivoja asanoita teillä aina kuvissanne :)))
    Vaikuttaa taas kerran mahtireissulta (happirikkaat kelithän vaan kruunaa kokonaisuuden)!

    VastaaPoista

Kiitos, olet ansainnut halauksen..be happy :))