keskiviikko 7. heinäkuuta 2010

Kripa Yoga Hyvinkäällä


Ajelinpa Jykylästä tuonne Hyvinkäälle fillarilla joogaamaan.
Perjantaina saapuessani majapaikkaan ystäväni Ismon luokse alkoi kuulua ikkunan kautta mölinää jonka tunnistin Swamin ääneksi "hey hey ismo look seppo is here".
Minut otettiin vastaan energisin halauksin ja majoituin taloksi.
Klo 18 alkoi ensimmäinen joogasessio jossa tuntui että lihakset olivat sopivasti lämmenneet kahden päivän 241km:n ajelusta...ukko tuntui taipuvan helposti !!!
Perjantai-iltana sitten uni maittui erikoisen hyvin rakkaimpani Anskun vieressä joka tuli illan aikana autolla paikalle.

Lauantaina aamupalan jälkeen olikin sitten vuorossa pitempi joogan filosofiaan tutustumispäivä klo 10-16.
Ensin harrastettiin joogaa 1,5h jonka jälkeen minä kerroin terveellisestä ruokavaliosta ja ruuasta tunnin verran jonka jälkeen porukka ei todellakaan mennyt minnekkään einespaikkaan syömään....yllättävää kyllä että moni pistäytyi ostamassa luontaistuotekaupasta itselleen erilaisia pähkinöitä ym terveellistä.....
Iltapäivällä käytiin läpi joogafilosofiaa, tehtiin joogaharjoitus jossa käytiin läpi mm valmistautuminen niskahartiaseisontaan.
Lopuksi siirryimme meditoimaan sekä saamaan healingia sille varattuun tilaan.
Ihanan energinen päivä.

Illalla kokkasin Ismon luona kasvismuhennoksen joka tuntui kelpaavan kaikille paikallaolijoille ja jopa naapurin koiralle.
Sunnuntai alkoi osaltani heti aamusta täydellä energialla ja piipahdin paljasjalkajuoksulla pitkin Hyvinkään katuja ennen seitsemää!
Sunnuntai harjoitus noudatti lauantain kaavaa paitsi teimme iltapäivällä hengitysharjoitusta.
Käsittämättömän mukava energinen viikonloppu hienojen uusien kaverien keskuudessa.
Järjestelyteam kiittää kaikkia...
****Best weekend ever****
Muutama kuva Swamin vierailulta:
KripaYogaFinland

3 kommenttia:

  1. sulla tuntuu menoa ja energiaa piisaavan -terveiden asioiden parissa :). kateeksi käy...mutta aikani tulee vielä!
    pieni on suomen maa...tuossa yhdessä kuvassasi istuu valkoisessa puvussa, lotus -asennossa teinivuosieni "kaveri" Mari Riihimäeltä :)

    VastaaPoista
  2. Energiaa riittää kun "käyttäytyy" terveellisesti..
    Tarkoitat varmaan kundalini-joogaohjaajaa Riksusta.
    Kateellinen ei kannata olla mistään asiasta koska kaikki on aina itsestä kiinni.
    Hyvää kesää!

    VastaaPoista
  3. Oikeassa olet!
    Itsestä ja priorisoinnista kaikki on kiinni. Eri elämäntilanteet toki asettavat tiettyjä haasteita mutta riittää kun on tahtoa ja vilpitön "vilpertti" mieli niin ilolla ne haastavatkin tilanteet hoituvat. Kateudella tarkoitin juuri tuota sun otetta asioihin -teet mikä tuntuu hyvältä ja mitä koet oikeaksi. Itse en aina ole ihan vielä tuolla tasolla (perhekin kun vaatii vielä huomiota ja aikaa aika tavalla) :)

    Hyvää kesää sinulle myös!

    VastaaPoista

Kiitos, olet ansainnut halauksen..be happy :))