sunnuntai 23. tammikuuta 2011

Kookostutkimus





Olen tehnyt hieman empiirimäistä tutkimusta kookospähkinöistä viimeisen reilun kuukauden aikana.

Kookospähkinöitä toimitettuna kämpälle 250kpl.
-Keskimäärin kookosvettä noissa ollut 2,68dl/pähkinä (epämääräinen arvio)
-kookoslihan määrä epämääräinen eli riippuu mistä erästä tullut. Joku päivä kaikissa ollut lihaa kun taas toisinaan vain parissa.
-kookos avataan ensin kookosvesurilla päästä ja imetään tyhjiin pillillä
-vesurilla mätkäistään kookos halki ja irroitetaan liha lusikalla tai kookoksen kuoresta isketyllä palasella.

Eipä ole kellään kuudesta henkilöstä ollut vatsaongelmia eikä muitakaan ilkiösairauksia.
Lihaa käytetty yleensä smoothien pohjana sekä suklaamoussea valmistunut melkein päivittäin.

Elämä on myös kookosnautintoa.....

Parhautta kaikille  !
Iiiron kotiinlähetysjuhlat kookosvedenjuomisella......

perjantai 21. tammikuuta 2011

Hankintoja




Näin reilun kahden kuukauden jälkeen tuli tarve hankkia jotain kotiin lähetettäväksi.

Tai laitoinhan mie jo Keralasta yhden "mauste"-paketin jossa oli mm. Lemon Grassia, Aloe Veraa, Steviaa, erilaisia öljyjä ym mukavaa.
Gokarnasta pistin hippivaatetta postissa kotiin kymmenisen kiloa.

Goassa olen etsiskellyt Ayurvedisia jauheita ja sitten teinkin tilauksen Ayurshreen lääkäriltä..
-5kg Mucunaa (l-dopa)
-5kg Amlaa (c-vit)
-5kg Ashwagandhaa
-3kg Gokshuraa
-2kg Brahmia

Pari päivää on nyt mennyt kiviostoksilla Chakra Gems Art-liikkeessä.
Erilaisia Chakra/Horoskooppi/Riimu-kiviä on repussa/kaulassa 56kpl ja tilauksessa
5kg elikkä noin 400kpl lisää

MIKSI KAIKKI HYVÄT ASIAT KARKAA AINA LAPASESTA????

Elo täällä Intian niemimaalla on hyvinkin rauhallista ja seesteistä....parhaimmillaan meitä oli kuusi lajitoveria yhteensä mutta nyt enää neljä ...sunnuntaina kolme.....

Maanantaina suuntaamme kohti Bangalorea bussilla (16h yli yön) jossa viivymme yhden yön sekä jatkamme kohti Tiruvannamalaita.
Tiruvannamalaissa suurin tehtäväni on kierää Arunachala vuori paljainjaloin(Girivalem) ja saattaapi olla että kiipeän tuon huipulle(800m) taas uudemman kerran (ekakerta 2007).


maanantai 27. joulukuuta 2010

Intian terveyspommi


Olen nyt useampana vuotena seurannut intialaista elämänmenoa ja ruokakulttuuria.
Hirvittää nykymeno kun nämä ovat omaksuneet länsimaista höpötystä liikaa.

Lähes kaikkeen on tungettu myrkkyä nimeltä VALKAISTU SOKERI ja intialaiset ovat sitten hyvin persoja kaikelle makealle.
Välipalat, energiapatukat, karkit...täynnä sokeria. Cake Shoppia on joka kadun kulmassa joissa myydään sokerimössö palasia.
Intialainen chai-tee on lähes puoliksi sokeria eli sokeri, maito, tee.

Ihmisiä kun katselee niin suurella osalla alkaa olla pyöreä vatsa.
Tosin se voi olla myös tavoite jonka esimerkkinä on jumala nimeltä Ganesha tuo Sivan ja Parvatin elefanttikasvoinen poika on isomahainen ja tarjoilee karamelliä.

Epäilenpä että Intiassa on kahdenkymmenen vuoden kuluttua 500 miljoonaa kakkostyypin diabetes-potilasta.

Itse olen aina suureen ääneen jokapaikassa maininnut että en ota sokeria kun se on POISON...

Vanhemmat ihmiset ja kalastajat täällä näyttää terveiltä mutta 25-40v ovat pääsääntöisesti tulevia lääkkeiden suurkuluttajia.
Kaikenlisäksi nämä ovat vielä omaksuneet viinanjuonnin ihanuuden.....läskit kännipäiset miesporukat on hyvin yleinen näky....valitettavasti.

Muistakaa välttää valkaistua myrkky sokeria.
Käyttäkää makeutukseen
-hunajaa
-ruokosokeria
-palmusokeria
-steviaa
-ksylitolia

Ovatpahan vaan eri hyvää !

Nautitaan makeasta elämästä ilman sokeria ....

perjantai 24. joulukuuta 2010

Ruokapäivitys


Mitä olen syönyt Intiassa ja mitä en ???
Marraskuussa joogakurssilla söin ensin kaksiviikkoa raakoja vihanneksia, kurkku, tomaatti, porkkana, sipuli, kaali ym....sitten alkoi ruuansulatus sanoa että ei sovi!
Keittiöön hommattiin tehosekoitin ja kävin itse vääntämässä vihersmoothieni sekä hedelmäsmoothiet.
Vatsa alkoi ymärtää taas mistä on kysymys.
Ashwagandhaa söin Lehyam-siirappina+ kapseleina, maksalle Liv 52-tabut.
Spirulinaa sotkin kapseleina smoothien joukkoon.
Hunaja/kaneli päivittäin ohjelmassa kuten Aloe Vera jota sain tilattua viereiseen kauppaan parasta laatua.

Täällä Goassa on sitten ruuan laatu parantunut kokonaisuudessaan.
Aaamulla ensin otan tyhjään vatsaan Aloe Vera-juoma, Omenaviinietikka, Colloidal Hopea-vesi, Astanksantiini(loppui juuri)
Himalayan tuotteita, Ashwagandha, Guduchi, Kapikachhu, Liv 52.
Amla-juoma, Cocum-juoma, Karela Jamun-juoma erilaisia Soijajuomia smoothien joukkoon.
Cashew, manteli, kuivatut hedelmät, taateli ym.
Villihunajaa, Amazon Vanilla Sugar, vaniljatankoja,
Ghee, kookosöljy, seesamiöljy, teelöljy, kookosmaito/kerma,castor öljy.
Auringonkukan-, seesaminsiemenet
Hedelmiä kymmeniä erilaisia, amaranttia, himalajan suola, chili, kurkuma/mustapippuri,
Suklaamössee olen tehnyt useaan otteeseen(kaakao ,kookos, kaneli,hunaja, chili, muskotti, amazon vanilla sugar,  vanilja ym)

Tehosekoittimella tulee tehtyä ainakin yksi vihersmoothie päivässä johon laitan kaikkea vihreää mitä torilta käyn aina ostamassa, yleensä pohjana on avocado ja kookosöljy.

Kookosvettä ja kookoslihaa tulee nautittua melkolailla kun sitä on täällä monessa paikassa tarjolla edullisesti 30snt-80snt kipale.

Normaalista ruokavaliostani täällä on puuttunut.
Msm, savi, maca ym, mustikat,marjat, omat tinktuurat ja ennenkaikkea pakuritee on jäänyt pois kuvioista.
Kaikenkaikkiaan olen kuitenkin pystynyt elämään täällä ja energiaa on ollut ihan mukavasti vaikka tämä ilmasto kyllä pistää vähän väsyttämään pohjolan poikaa.....

***INTIALAISIIN KUVIIN***

Jouluostoksilla Mapusassa


Toinen jouluaatto peräkkäin Goassa.
Aattelin eilen että menen jouluaattona etsimään itselleni jotain kivaa joululahjaksi Mapusasta joka on majapaikastani reilun kymmenen kilsan päässä.
Aamulla kyselin vuokraemännältäni että onko hän menossa Mapusaan ja sovittiin että lähetään kymmeneltä yhtämatkaa bussillla.
Aaamujoogan jälkeen pakkasin tyhjän repun mukaani ja menin tienvarteen sekä hyppäsin ensimmäiseen bussiin kohti Mapusaa, bussissa vasta muistin että meidänhän piti mennä Elizan kanssa yhessä.
Hitto kun on tämmönen pää kesät talavet...sain muuten hieman satikutia kun palasin takaisin.

Mapusassa kiertelin hieman apteekkeja ja ayurvedapaikkoja.
Ashwagandha nestettä, Castor Oil, Kapikachhua(Mucuna), Neem Oil

Eiköhän noilla taas saa hieman tasapainoitettua kehoa.
Tämä Intia kun ei ole mitenkään paras paikka terveysraakaruokahipille.
Intiassa kun käytetään maailman eniten noita torjunta-aineita niin kaikki hedelmät ja vihannekset eivät varmaan ole aina ihan "puhdasta".
Olen kuitenkin päässyt aika hyville foodeille ja tehosekoittimen oston jälkeen saanut aikaiseksi melko mahtavia smoothieita.

***MAPUSAN KUVAGALLERIA***

torstai 23. joulukuuta 2010

Ihana Aloe Vera


Ai että tuo Aloe Vera on käsittämättömän hyvä yleisaine.

Aamuin/illoin olen ottanut ison huikan Aloe-juomaa ja osittain siitä syystä minulla ei ole ollut minkäänlaisia vatsaongelmia reissun aikana.

Pari kertaa päivässä olen hölvännyt koko kehon Aloe-geelillä ja iho on pysynyt "nuorekkaana" vaikka useita tunteja päivässä sitä auringon alla kärvennetäänkin.

Pärstääni olen tunkenut paria eri E-vitaminoitua Aloe-creamia vuoronperään joten vielä tunnistaa peilistä omakuvan.Nokkaan laitoin lisäksi Neem-öljyä kun siitä alkoi nahka kuoriutumaan...

Näihin jouluisiin tunnelmiin päätän tällä erää.

lauantai 11. joulukuuta 2010

Gokarnassa

Vietin neljä yötä tuossa yhdessä Hindujen pyhässä kaupungissa.
Lähdin Keralasta Itsenäisyyspäivänä liikenteeseen joogakeskuksesta ensin riksalla Kollam nimiseen kaupunkiin.
Riksamatkalla tutustuin muutamaan temppeliin ja kävin ratsastamassa elefantilla.

16.20 hyppäsin Thiruvananthapuram Veraval Express-junaan Sleeper Classiin yläpetille.
Siinäpä se ilta ja yö menikin mukavasti omassa pienessä tilassa lueskellessa ja joogaillessa.

Juna oli aamulla määränpäässäni Karwarissa jossa ajelin riksalla kaupunkiin 8km, hyppäsin linja-autoon joka meni Ankolaan , siellä vaihdoin bussiin joka meni Gokarnaan.
Gokarnassa ajelin taas riksalla OM-beachille jossa majoituin Namaste Guesthouseen (3,2 €/yö).
Pari yötä riitti tutustumiseen tuohon pieneen rantapaikkaan joka on ilmasta käsin aivan (om) ॐ-symbolin muotoinen.

Muutin vielä pariksi yöksi keskustaan hotelliin ja kävin tutustumassa alueen temppeleihin sekä pariin muuhun rantaan.

Lauantai-aamuna ajelin sitten riksalla GokarnaRoad rautatieasemalle sekä suuntasin nokan kohti Goa eli Margaon kaupunkia.
Matka junalla maksoi 20rs (32snt) 133km pätkä , vähän jälkikäteen harmittaa että maksoin sen kun matkalla ei ollut mitään lipuntarkastuksia.

####KUVAGALLERIA#### Click !