perjantai 7. toukokuuta 2010

Pakuripökkerönä

Tänään olen nautiskellut hurrrrjan himottavia bataattilastuja, ahh miten hyvin onnistunut sekoitus rasvaa ja kuumentavia mausteita.
Yllättävää kyllä mutta noista tuli semmoinen maku kuin olisi syönyt taivaallisen hyvää mutta terveellistä metwurstia !Porkkanaviipaleet ja basilika sopivat myös joukkoon vallan mainiosti, unohtamatta kirnuvoita kyytipoikana.

Aamupäivällä ajelin (autolla) Keuruulle Puolustusvoimien hylätyn materiaalin huutokauppaan jossa oli tänään matskua myytävänä kiinteällä hinnalla.
Tuolta tarttui mukaani kaksi noin 5l lasipulloa (vaalea ja tumma),25l muovinen tonkka ja isohko säilytyslaatikko ulkovarastoon.

 Kotimatkalla kävin täyttämässä tonkan ja toisen pulloista Kuohun lähteellä.

Kotona odottikin sitten miellyttävä homma eli pakurien perkaus ja saunottaminen, kuvat puhukoon puolestani mistä on kysymys...
Näistä sitten huomenna tehosekottimella jauhetaan pakurijauhetta viitisen kiloa !

Laitetaan vielä loppuun kuva 30v takaa jolloin yrtit kasvoi kun itse "kasvi" lepäili !!!

7 kommenttia:

  1. Melkoisen kokoisia kääpiä olet löytänyt...minä juuri löysin oman ensimmäisen (en malttanut olla ottamatta talteen vaikka oli kovin pieni :D)

    Jos kilo maksaa 500€ niin melkoisen summan olet tuonne lauteille levitellyt :D

    VastaaPoista
  2. Tuossa kokonaisuudessa on on mukana myös vähemmän hyvää ainetta koska en tehnyt "pure chaga"-jauhetta.
    Olen vaan omalla keholla testannut ja hyvin toimivaksi todennut "Jake-jauheen".
    Laitan sitä aamuraakapuuroon,teehen,smoothieihin...

    VastaaPoista
  3. Olikos niin, että nuo mustat hiilimäiset osat kannattaa rapsutella veks?
    Sisällä (ainakin mun pakurikääpä -palalassa...) oli semoista keltaruskeaa, rihmamaista ainetta mikä on ilmeisesti ok?
    Entä semmoiset pienet harmaat n.2-3mm kokoiset "helmet" siellä seassa -minä jauhoin nekin sekaan (kuuluisiko tommoisia olla vai oliko mun palassa joku lisätuholainen)?

    VastaaPoista
  4. Ensin kannattaa "kuoria" enimmät mustat hiilimäiset kuoriosat kuten:
    http://sepi.1g.fi/kuvat/SS/Superfood/Pakuri/IMG_9229.jpg

    Paras osa pakuria on se tummanruskea osuus kuoren ja keltaruskean "rihmaston" välissä.

    Itse käytän kuitenkin koko sisuksen hyväksi jos en satu aivan hifistelyfiilikselle ja erottelen huippuhiput!

    Mie oon ainakin pysynyt terveenä tuolla reseptillä!

    Pian Suomesta raikaa slogani "Pakuri on Parasta!"

    VastaaPoista
  5. Helsingissä asumisen huonoja puolia on se, että pakurimetsälle on vähän hankala päästä. Eikä sitä oikein tunnu kukaan missään myyvänkään. Tai ainakaan en ole itse törmännyt pakurijauheen myyjiin :)

    VastaaPoista
  6. Ensimmäiset pakuripalaset olleet uunissa punikkitattien kaverina kohta 20 h. Menin vain sekaisin että kun keitän teetä, niin siis panen palasen veteen ja keitän sitten 15 min vaiko useamman tunnin, hmm, joudun nyt kokeilemaan ihan ite. Rintasyövän kokeneena tämä lie hyvä juttu?!?!?

    VastaaPoista
  7. Ensimmäisen kerran kun keittää niin antaa pakurin hiljalleen keittyä 2-4h jolloin lääkinnälliset ominaisuudet irtoavat pakurista.
    Tämän jälkeen teetä voi keitellä niin useasti kuin makua vaan tulee, siis lisätään vain vettä.

    VastaaPoista

Kiitos, olet ansainnut halauksen..be happy :))